Davis Cup: uudistusten, kritiikin ja kansallisen kulttuurin ristipaineessa
Davis Cup, tenniksen myyttinen kilpailu, joka luotiin vuonna 1900, vastakkain asetteli
ensimmäisten neljän olemassaolovuotensa aikana ainoastaan
Yhdysvallat ja Ison-Britannian. Vähitellen se avautui muille maille, ensin Belgialle, Ranskalle, Itävalta-Unkarille ja Australasia-joukkueelle (Australia ja Uusi-Seelanti).
Ajan mittaan kilpailu on kokenut useita muutoksia: 1980-luvulla luotiin maailmankarsintaryhmä, ja nykyään kilpailu on avoin 159 maalle.
2010-luvulta lähtien kilpailu on valitettavasti joutunut kovien mullistusten keskelle. Suurten pelaajien kiinnostus on hiipunut, ja yhä useammin he jättävät kilpailun väliin keskittyäkseen singeluraansa jo ennestään hyvin tiiviissä kalenterissa.
Uudistus, joka herättää suurta kiistaa
Uudistusehdotuksia esitettiin, kunnes uusi formaatti otettiin käyttöön vuonna 2019: viiden erän otteluista luovuttiin ja kauden lopussa pelataan neutraalilla kentällä viikon mittainen lopputurnaus.
Tämä uudistus on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksimielisesti hyväksytty tenniksen toimijoiden keskuudessa, varsinkaan niissä maissa, joilla on vahva historia tämän kilpailun parissa.
Yannick Noah, Ranskan Davis Cup -joukkueen kapteeni vuonna 2018, kun uudistus oli juuri äänestetty läpi, totesi: ”Tämä toimenpide on liian radikaali ja tulee mielestäni tappamaan Davis Cupin sielun ja olemuksen.”
"Raha määrää"
Minusta siitä tulee vähän sirkus. Johtajien oli pakko tehdä radikaali päätös, koska jotkut pelaajat olivat unohtaneet Davis Cupin historian. Kun meidän ykköspelaajamme sanoo, että Davis Cup on hänen prioriteettinsa, juuri sellainen henki olisi voinut pelastaa kilpailun sellaisena kuin se oli.
Siitä hetkestä lähtien kun osa pelaajista alkoi mieluummin pelata näytösotteluita tai paremmin palkattuja kilpailuja, se on heidän valintansa. Davis Cup kärsii seuraukset. Raha määrää.”
Mutta vaikka kaikki nämä muutokset satuttavatkin enemmistön tennistoimijoista sydäntä, Davis Cup -kulttuuri elää yhä: entisten pelaajien hyvät muistot ja halu ylläpitää rakkautta tähän joukkuemuotoiseen kilpailuun – niin erityiseen yksilölajissa – pitävät sitä hengissä.
DAVIS CUP KANSALLISEN YLPÄIDEN LÄHTEENÄ
Huippu-urheilijalle oman maan edustaminen on hyvin usein suuri kunnia. Tenniksessä se merkitsee myös sen osoittamista, että liiton pelaajaan asettamat odotukset olivat oikeutettuja.
Pelaaja voi myös ylittää itsensä Davis Cupissa, koska hän kokee eräänlaista moraalista velkaa maataan kohtaan.
Monet ovat saaneet jo varhaisvuosistaan lähtien liitoltaan konkreettista tukea: taloudellista apua matkustamiseen junioriturnauksiin, pääsyn moderneihin olosuhteisiin, kansalliset valmentajat, leirit, lääkinnällisen tuen… Kaikki tämä on merkittävä investointi, joka on auttanut heitä nousemaan ammattilaisiksi.
Vastavuoroisesti Davis Cupista tulee etuoikeutettu hetki antaa jotakin takaisin kansakunnalle, joka on heitä tukenut. Joillekin oman maan väreissä pelaaminen merkitsee tämän polun kunnioittamista, niiden kiittämistä, jotka uskoivat heihin, ja sen järjestelmän puolustamista, joka antoi heille mahdollisuuden tavoitella huipputasoa.
Joukkuehenki yksilölajissa
Davis Cup tarjoaa tunteita, joita pelaaja ei koe tavallisissa turnauksissa. John Millman, joka oli kuitenkin voittanut Roger Federerin US Openin neljännellä kierroksella 2018 ja edennyt puolivälieriin Novak Djokovicia vastaan, halusi uransa suosikkihetkinä ennemmin muistella Davis Cup -muistojaan.
Tammikuussa 2025 hän totesi TennisTemplelle antamassaan eksklusiivisessa haastattelussa: ”Vaikka Rogerin voittaminen US Openin 2018 neljännellä kierroksella oli todella erityinen muisto, minulle kaikkein erityisimmät hetket ovat oikeastaan ne, jolloin sain edustaa maani värejä. Minulla oli onni pelata kahdissa olympialaisissa, Riossa ja Tokiossa. Rakastan noita hetkiä ja myös Davis Cupia.
"Pidin enemmän hetkistä, jolloin edustin maatani"
Olin erittäin otettu ja iloinen saadessani olla osa tuota joukkuetta. Se, että idolini Lleyton Hewitt oli kapteenina, oli minulle äärimmäisen erityistä. Ja noiden viikkojen aikana luo todella vahvoja siteitä muiden australialaisten tennispelaajien kanssa. Minulle ehkä kaikkein erityisimmät hetket ovat juuri ne, jolloin sain edustaa maata, mutta on selvää, että Rogerin voittaminen US Openissa oli valtava saavutus, koska hän on yksi kaikkien aikojen suurimmista pelaajista noin suurella näyttämöllä. Se oli jännittävä hetki minulle, mutta pidin enemmän otteluista, joissa edustin maatani.
Ja mielestäni se on australaisena tennispelaajana ainutlaatuista: nojaudumme todella näihin suhteisiin muiden australialaispelaajien kanssa. Kuten olen jo sanonut, vietämme niin paljon aikaa poissa kotoa, että lähennymme heitä hyvin paljon. Siksi päädymme joukkueeseen pelaajien kanssa, joiden kanssa olemme luoneet erittäin tiiviin siteen.”
"Davis Cup merkitsee minulle kaikkea"
Kuten Millman korostaa, Davis Cupilla on australialaisten sydämissä aivan erityinen paikka. Alex de Minaur rakastaa tätä kilpailua niin paljon, että hänellä on numero 109 tatuoituna vasemman rintalihaksensa yläpuolelle. Numerolla on hänelle hyvin erityinen merkitys, sillä hän on 109. australialaispelaaja, joka on edustanut maatansa Davis Cupissa. Vuonna 2019 hän totesi L’Équipen välittämissä kommenteissa: ”Se on ainoa tatuointi, jonka tulen elämäni aikana ottamaan. Davis Cup merkitsee minulle kaikkea, joten otatin sen juuri sydämeni yläpuolelle.”
Noin 27 miljoonan asukkaan Australia on voittanut Davis Cupin 28 kertaa. Se on maa, jolla on ollut lukuisia suuria tennistähtiä, kuten Rod Laver, Roy Emerson tai viimeisimpänä Lleyton Hewitt.
Australialaisilla pelaajilla on usein erityisen vahvat keskinäiset siteet, mikä johtuu pitkälti maan maantieteellisestä sijainnista, kuten Millman on selittänyt. Australia on eristyksissä muusta tennismaailmasta, ja lähes kaikki merkittävät turnaukset pelataan kymmenien lentotuntien päässä kotoa.
Jo junioriluokista lähtien pelaajat matkustavat yhdessä, jakavat samat loputtomat lennot, samat pitkät kiertueet ja samat sopeutumisjaksot. Tämä tilanne luo luonnostaan solidaarisuutta: he kokoontuvat yhteen, tukevat toisiaan ja muodostavat tiiviin ytimen kohdatakseen pitkän etäisyyden aiheuttamat haasteet. Tämä toveruus rakentaa todellisen ryhmäkulttuurin, joka näkyy myös Davis Cupissa, jossa australialaiset vaikuttavat usein olevan enemmän kuin pelkkä joukkue.
Ranskan perintö ja uudistus
Ranskassa Davis Cup -kulttuuri on yhtä lailla hyvin vahva. Pelaajat ovat tottuneet joukkuemuotoiseen pelaamiseen, erityisesti seurajoukkuekilpailuissa. Melbournen vuoden 2001 titteli Hewittin Australian kaatamisesta on yhä monien tennistä rakastavien ranskalaisten muistissa. Tuon ajan joukkueen jäsen Arnaud Clément totesi: ”Voittomme jälkeinen ilta Melbournessa vuonna 2001 tulee pysymään urheilu-urani kauneimpana.”
Davis Cupin uudistus, joka äänestettiin läpi vuonna 2018, sai myös tuohon aikaan osakseen paljon kritiikkiä.
Silti silloisen Ranskan tennisliiton puheenjohtaja Bernard Giudicelli tuki uudistusta. Hänen mielestään paluu entiseen on mahdoton ja nykyinen formaatti on menestys.
STEVE DARCIS, DAVIS CUPIN SANKARI: KUN LIPPU MONINKERTAISTI HÄNEN TENNIKSENSÄ
Belgian nykyinen Davis Cup -kapteeni Steve Darcis muistetaan kaksinpelin urallaan voitostaan Rafael Nadalista Wimbledonissa 2013, mutta myös Davis Cup -otteistaan. Belgialaisella oli erityinen kiintymys tähän kilpailuun pelaajauransa aikana, jolloin ottelut pelattiin yhä koti/vieras-formaatilla.
Darcis ratkaisevassa roolissa katkaisupaikoissa
Hän piti erityisesti 2–2-tilanteessa pelattavasta ratkaisevasta viidennestä ottelusta, jossa joukkueiden kakkospelaajat kohtasivat, ja panoksena oli joukkueelle voiton tuova viimeinen piste. Ennen tappiota Lucas Pouillelle Ranskan mestaruusvuonna 2017 hänellä oli näissä ratkaisevissa otteluissa saldona 5–0.
Kaikkiaan hän voitti 22 ottelua ja hävisi 12. Hänen hienoin voittonsa lienee Alexander Zvereviä vastaan vuonna 2017 Frankfurtin sisäkentillä. Belgialainen voitti lukemin 2–6, 6–4, 6–4, 7–6 ja oli vahvasti mukana viemässä Belgiaa aina finaaliin asti tuona vuonna.
Davis Cup -kulttuuri
Zverevin, joka oli tuolloin maailmanlistan 22:s, kukistettuaan Darcis korosti Davis Cupin erityisyyttä: ”Iso ero oli se, että meillä oli joukkue, kun taas Saksalla oli yksilöitä.
On totta, että kokemus auttoi minua paljon. Alexander Zverev tulee olemaan jonain päivänä Top 5 -pelaaja, mutta hänen täytyy vielä oppia, mitä Davis Cupissa pelaaminen tarkoittaa.”
Uusi formaatti, jota hän ei arastele kritisoida
Belgian joukkueen kapteenina toimiva Darcis välittää nyt joukkuemuotoisen kilpailun kulttuuria pelaajilleen, vaikka nykyinen Davis Cup -formaatti ei miellytä häntä lainkaan, mistä hän ei epäröinyt sanoa mielipidettään vuoden 2025 Final 8 -turnauksen lehdistötilaisuudessa.
”Minulle Davis Cupia ei oikeastaan enää ole olemassa, mielestäni formaatti on todella ällöttävä.”
IKUISEN KILPAILUN HENKI
Viime vuosien kiistoista ja sen identiteettiä järkyttäneistä muutoksista huolimatta Davis Cup on yhä oma erityinen kilpailunsa tenniksen maisemassa. Se nojaa yli satavuotiseen historiaan, sukupolviin pelaajia, jotka ovat kasvaneet haaveilemalla omien väriensä puolustamisesta, ja tunteisiin, joita yksilökilpailu ei voi koskaan täysin jäljitellä.
On kyse sitten tarpeesta antaa takaisin maalleen siitä, mitä on saanut, joukkueen voimasta yksilölajissa tai lähes veljellisestä siteestä, jonka jotkin maat – kuten Australia – onnistuvat luomaan, Davis Cup synnyttää edelleen ainutlaatuisia hetkiä. Pelaajien kuten Steve Darcis’n, Alex de Minaurin tai Melbournen 2001 ranskalaissankarien uroteot todistavat tästä liekistä, joka jatkaa palamistaan, vaikka formaatti muuttuu.
Niin kauan kuin pelaajat pitävät pelipaitaa kunniana ja vastuuna, niin kauan kuin kannattajat tunnistavat itsensä näihin kansallisiin taisteluihin, Davis Cupin henki säilyy. Ehkä sen kasvo on muuttunut, mutta tuskin se on täysin menettänyt sieluaan.
Davis Cup: uudistusten, kritiikin ja kansallisen kulttuurin ristipaineessa 
Tennistä repivä paradoksi: uupuneet pelaajat ja tukossa oleva kalenteri, mutta näytösotteluita yhä enemmän 
Tulevien mestareiden valmennus: ranskalaisen julkisen mallin hiipuminen yksityisakatemioiden puristuksessa 
Uhkaako padel tennistä? Sukellus vallankumoukseen, joka horjuttaa vallitsevaa järjestystä